torstai 17. joulukuuta 2015

♥ TERVETULOA MAAILMAAN PIKKUINEN ♥

Haluan omistaa ihan kokonaisen postauksen tälle pikkuneidille, joka syntyi lauantaina 12.12. klo: 0.55. Pituutta neidillä oli syntyessään 48cm ja painoa 3340g. En voi sanoin kuvata kuinka iloinen olen ystäväni ja hänen kihlattunsa puolesta. Onnea vielä hirmuisesti! ♥ Yksi syy lisää miksi aion tulla käymään Tampereella jatkossakin.

Pääsi tekemäni peittokin heti käyttöön :)

Kävimme siis luokkakaverini kanssa eilen katsomassa uutta tulokasta. En ole koskaan nähnyt noin pientä vauvaa livenä! Tokihan olen nähnyt serkkujani ja pikkuserkkujani pienenä, mutta eivät he ole olleet noin pieniä silloin. Rakastuin totaalisesti.

Lakkikin oli niin iso, että se tippui kokoajan silmille. :)

Sain pitää pikkuista myös sylissä. Hetken hän siinä tuijotteli rauhassa menemään, kunnes nälkä yllätti ja neiti tipautti minut vaaleanpunaisten hattarapilvien päältä aloittamalla huutokonsertin. Hinasin hänet välittömästi takaisin äitinsä syliin. Ehkä joku päivä opin käsittelemään vauvoja, vielä ei ole se hetki. Suloinen hän joka tapauksessa on ja minua harmittaa, että vauvat kasvavat niin nopeasti. Ellen tule talven ja kevään aikana käymään Tampereella, näen hänet seuraavan kerran hänen ollessaan 5kk. Siihen asti voin kuitenkin seurata hänen kasvuaan sähköisesti katselemalla hänestä otettuja valokuvia. Onneksi on internet ja älypuhelimet.

Tämä oli kyllä paras joululahja ikinä - ystävän jouluvauva. ♥

♥♥♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti