lauantai 6. joulukuuta 2014

♥ 6. luukku - Kurkistus menneisyyteen ♥

Hyvää itsenäisyyspäivää! On aika aukaista joulukalenterin kuudes luukku. Luukun takaa paljastuu neljän vuoden takaisia itsenäisyyspäivänjuhlintakuvia. Alunperin olin suunnitellut esitteleväni tässä luukussa omia mekkojani, mutta totesin, että suurin osa niistä on Oulussa tai pakattuna kesävaatteiden kanssa vintille, joten mekkosaalis olisi ollut todella köyhä (enkä jaksanut enää koulun jälkeen alkaa niitä kuvailemaan). Siispä kuvitan tämän postauksen vuoden 2010 itsenäisyyspäivän kuvilla! Laatu 666 ja muokkaustaidot sitäkin paremmat. :D



Minä ja Liisa yritettiin esitellä meidän glamourisia kynsiä!

Itsenäisyyspäivänä minulla on ollut joka vuosi paria lipsahdusvuotta lukuunottamatta tapana katsoa linnanjuhlat alusta loppuun ja arvostella mekkovalintoja. Lapsena meillä oli tapana pitää Barbeilla omat linnanjuhlat ennen varsinaista vastaanottolähetystä, eli puimme Barbit hienoimpiin mekkoihin ja laitoimme niiden hiukset kauniisti. Usein laitoin myös itse päälleni jonkin glamourisen mekon mikä vaatekaapistani löytyi ja leikin, millaista oli olla vieraana linnassa.



Itsenäisyyspäivä ei oo poikkeuspäivä sille, että aina on hyvä hetki pelata lautapelejä.

Valitettavasti tänä vuonna en näe vastaanottoa televisiosta, sillä meillä ei ole täällä kämpillä digiboksia. Aion kuitenkin katsoa netti-tv-lähetystä, millainen se ikinä sitten onkaan.

Pikku-Sonja 16v.

Loppukevennyksenä tälle seepiantäyteiselle postaukselle mun keltaset korkkarit! (ja ei, en ollu noin kalpea vaan mulla oli jotku kalkkilaivan kapteenin väriset sukkahousut)




♥     ♥     ♥

Katsotko yleensä itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja linnanjuhlia televisiosta?
Onko sinulla jotain itsenäisyyspäivän perinteitä?
Onko jotain mitä haluaisit joulukalenterin luukun takaa paljastuvan?

♥     ♥     ♥

Parhain terveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti