maanantai 15. joulukuuta 2014

♥ 15. luukku - Heinäseivästikkaat ja lisää jouluvaloja ♥

Ihanaa joulukuun viidettätoista päivää! Tämän päivän luukun takaa paljastuu taas hieman jouluvalojuttuja, joista tosin toinen sopii myös muutenkin kuin joulun aikaan esillä pidettäväksi.

Löysin toissapäivänä kaapista pienet punaiset led-valot, jotka asensin aiemmin tekemääni paperikukkaan. Valot toimivat paristolla, jonka piilotin hienosti verhoon hakaneuloilla kiinni. Olisin ehkä halunnut tähän ihan valkoiset valot, mutta kaapissa ei ollut kuin näitä punaisia paristolla toimivia.



Äiti oli ostanut tosiaan näitä heinäseivästikkaita jostain neljät ja jaellut niitä parille kaverilleen, pitänyt itse yhdet ja yhdet ovat vielä odottamassa pääsyä mummolaan. Äiti antoi tehtäväksi keksiä näille paikan ja laittaa jotain koristeita, ja jonkin aikaa mielessäni etsin sopivaa paikkaa ja päädyin laittamaan ne television vasemmalle puolelle. Halusin ne olkkariin, koska siellä ollaan eniten, mutta täällä ei ole hirveästi vapaata tilaa niin piti vähän soveltaa. Siirreltiin tauluja ja lopulta tikkaat löysivät paikkansa. Asensin niihin valot ja nyt ne näyttävät sieviltä. Saa nähdä laitetaanko niille vielä joku tonttu istuskelemaan tai muu koriste roikkumaan.




♥     ♥     ♥

Sellaista tällä kertaa, mitäs tykkäsit?

♥     ♥     ♥

Parhain terveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti